22.4.2015

22.4 Luento




© 2015 The Innovation Mill.
Sähköisessä markkinoinnissa innovatiivisuus on myös valttia. Siihen perehdyttiin keskiviikon luennolla diojen ja videoiden parissa. Hyviä esimerkkejä innovatiivisuudesta ovat muun muassa eat.fi ja skistar.com -nettisivustot. Näihin innovatiivisiin ideoihin on sisällytetty myös palvelujen saavutettavuus; esimerkiksi skistar.com sivustolla esitellään kaikki ne hiihtokeskukset, joissa vierailija voi Ruotsissa oloaikana vierailla - ei ainoastaan siis omaa toimintaa ja palveluja. Jos vertaa Suomen toimintaan, täällä jokainen hiihtokeskus markkinoi vai itseään. Eat.fi -sivustolla sen sijaan voit paikantaa sijaintisi, ja saada eteesi kartan, jossa on merkitty kaikki (tai ainakin suurin osa) kaupunkisi ravintolapalveluista. Näin ollen asiakkaan ja palveluntuottajan kohtaamista edistetään ja helpotetaan.
Yrittäjä tai organisaatio voi myös kehitellä omaa sähköistä markkinointia hyödyntäen jo olemassa olevia ideoita, mutta kehittämällä niitä omaan liiketoimintaan sopivaksi.
Sosiaalisen median suosio on myös jatkuvassa kasvussa, joten sen tuomat markkinointimahdollisuudet on myös nykypäivänä hyvä huomioida osana liiketoimintaa.

20.4.2015

15.4 Luento

Keskiviikkona käydyltä luennolta olin poissa, RESTO 2015 -tietotaitokilpailun kenraaliharjoitusten vuoksi. Tutustuin kuitenkin luentomateriaaleihin Moodlen kautta. Päivän aiheena oli Internet markkinoinnin osa-alueet, sähköinen 4P-4C malli ja luennon pitäjänä toimi Ari Kurtti.

4P malli on minulle entuudestaan tuttu, kun tutustuin syventävän harjoittelun ohessa markkinointiviestintään ja siihen kuuluviin käsitteisiin. 4P mallista on muodostettu myös 7P malli, mutta kurssilla puhuttava 4C-malli on minulle aivan uusi.



Rovaniemi & jätkänkynttilä


Rovaniemi huhtikuussa 2014.
Kuva:Laura Sierilä

Youtube -video Feel the finnish Lapland


Lapin matkailu virkistää.


Markkinoinnin tehostamiseksi on hyvä käyttää visuaalisia elementtejä, kuten kuvia ja videoita. Visuaalisuus on hyvä houkutin ja sen avulla on hyvä herätellä asiakkaan mielenkiintoa.



13.4.2015

Bloginpitäjän esittely

Tsau!

Olen Laura ja kolmannen vuoden restonomiopiskelija Lapin AMKissa, Rovaniemellä. Olen täältä myös kotoisin, vaikka matkalle muualle ollaan "jouduttukkin" vuodeksi jos toiseksikin.

E-commerce opintojaksolla on paljon uutta opittavaa, sillä sähköinen markkinointi kokonaisuutena ei ole minulle entuudestaan kovinkaan tuttu aihealue.